Tuomarin pitää ensin ajatella, että hän on Jumalan käskynhaltija ja että se virka, jota hän hoitaa, ei ole hänen omansa, vaan Jumalan; jonka tähden tuomiokin, jonka hän julistaa, on Jumalan tuomio, koska se julistetaan Jumalan virassa ja Jumalan puolesta, niin että se tosiaankin on Jumalan tuomio eikä ihmisten. Tuomarille on siis tärkeä asia, että hän huolellisesti valvoo, ettei Jumalan puolesta tee väärää tuomiota, jolla hän tuomitsee itsensä ijankaikkiseen kadotukseen, koska hän kääntää väkivallaksi ja vääryydeksi Jumalan tuomion ja käskyn, jonka Jumala on oikeudeksi asettanut. Mutta jos hän tahtoo oikein tuomita ja tarkoin parhaimman ymmärryksensä mukaan tutkii oikeutta, eikä kuitenkaan ymmärtämättömyytensä tähden osaa oikeaan ja siis julistaa väärän tuomion, niin se olkoon hänelle joksikin puolustukseksi, että hän ei vakain tuumin, vaan vastoin tahtoansa tapaturmasta on tullut väärin tuominneeksi, ja jos siitä on rangaistus tuleva, niin se pitää olla tapaturmasakko.

1.Koska tuomarilla on Jumalan käsky tuomita oikein, niin on hänen kaikin voimin pyrkiminen tietämään mikä oikeus on. Sillä niinkuin se ei kelpaa saarnaajaksi, joka ei tiedä, mitä raamatussa on kirjoitettuna ja mikä sen perustus ja tarkoitus on, samoin se ei kelpaa tuomariksi, joka ei tiedä mitä laissa on ja mikä sen perustus ja tarkoitus on ja miten niitä on käytettävä. Ja sentähden ne ovat vaarassa ja tekevät ilmeisesti väärin, jotka lähettävät tuomareiksi sellaisia, joilla ei ole ymmärrystä. Sillä miten ne voivat oikein tuomita, jotka eivät tiedä, mikä oikeus on? Ja niiden, jotka sellaisia ymmärtämättömiä lähettävät tuomareiksi, pitäisi pelätä tulevansa tosiaan osallisiksi niihin vääriin tuomioihin, joita tulee julistettavaksi. Ne ovat myös itse vaarassa ja saattavat itsensä onnettomuuteen, jotka ottavat tuomarin viran toimittaaksensa eivätkä kuitenkaan voi sitä täyttää.

2. Samoin tulee tuomarin myös ajatella, että niinkuin hän itse on Jumalan käskynhaltija, niin myös kansa, jota hänen on tuomitseminen, on Jumalan oma, niin että hänen pitää Jumalan käskyllä eikä omalla käskyllänsä tuomita Jumalan kansaa eikä omaa kansaansa. Sentähden hänen pitää Jumalan kansaa niin tuomita kuin hän itse tahtoo vastata hänen edessään, jonka oma kansa on.

3. Samoin hänen myös tulee muistaa tuomarinviran olevan asetetun yhteisen kansan hyödyksi eikä tuomarin omaksi hyödyksi, ja sentähden hänen pitää sitä hoitaa yhteiselle kansalle eikä itsellensä hyväksi, vaikka siitä hänelle itselleenkin on hyvää, kun hän sitä oikein toimittaa. Kuitenkin tulee hänen virassansa tavottaa yhteistä hyvää eikä omaansa. Sillä tuomari on yhteisen kansan tähden eikä yhteinen kansa tuomarin tähden.

4. Ja siitä, mitä nyt on sanottu, voipi selvästi havaita, että ne ovat vaarassa Jumalan edessä, jotka ajavat kaikkea lakia niinpäin, että saisivat suuret sakkorahat; sillä laki ei ole annettu sakkojen, vaan oikeuden tähden, yhteiselle kansalle eduksi ja hyödyksi, eikä laittomaksi verottamiseksi, vahingoksi ja turmioksi. Ja ne voudit ja käskynhaltijat, jotka vain kokevat vetää herroilleen suuria sakkorahoja, ne ovat herrainsa vahingollisia vihollisia. Sillä se, mikä näin vääryydellä kootaan, vetää pois kaiken sen, minkä herra itse on oikeudella koonnut. Ja sentähden herralla ei ole ketään niin vahingollista vihollista kuin sellaiset hänen omat voutinsa ovat; sillä yksi vääryydellä saatu raha vetää myötänsä pois kymmenen oikeudella saatua. Ja sentähden ei kukaan saata tehdä herrallensa suurempaa vahinkoa kuin se, joka antaa herran tavarahuoneeseen tulla väärää sakkorahaa, sillä hän vetää myötänsä ulos kaiken oikeudella kootun tavaran, joka siellä sisällä on, ja niinkuin on tapa sanoa: lujat pitää lukot olla, jotka vääryydellä saadun rahan varjelevat; ja mitä synnillä saadaan, se murheella menetetään. Syy siihen on se, että koska Jumala, joka on tuomarinviran asettanut, näkee ruvettavan sitä niin väärin käyttämään, että pyydetään omaa hyötyä sillä, millä pitäisi yhteisen kansan hyötyä pyydettämän, ja sitä, millä väkivaltaa pitäisi estää, käytetään väkivallan tekemiseen, niin sallii hän sen kääntyä siksi, että meille tulee suurin vahinko siitä, josta luulemme olevan itsellemme hyötyä; ja se on ahneutemme oikea palkka. Ja niin Jumala nostaa meille sodat ja metelit tai muita vahingollisia rasituksia, joissa sekä oikeudella että vääryydellä saatu tavara menetetään; ja se onkin oikein; kun me teemme väkivaltaa niille, joita meidän pitäisi suojella, ja vedämme siten rahaa itsellemme, niin tulee niitä, jotka vuorostaan tekevät meille väkivaltaa, niin että se on väkivallan pakosta annettava pois, mikä väkivallalla on koottu.

5. Joka ei tätä tahdo uskoa, hän saapi kokemuksesta sen kyllä havaita. Jumala ei salli väkivallan jäädä rankaisematta, varsinkin kun sitä harjoittavat ne, joiden virkansa puolesta pitäisi sitä estää. Sentähden kukin herra katsokoon tarkoin eteensä, kenen hän käskynhaltijaksi tahi voudiksi lähettää, ja hänen sopii hyvin sanoa hänelle: mene ja ole minulle uskollinen ja kuuliainen, äläkä anna käsiini tulla mitään vääryydellä saatua rahaa tahi sakkoa, sillä siten sinä teet minulle vahinkoa. Ja tämä olkoon nyt sanottu niistä, jotka lakia vääntelevät saadaksensa sakkorahaa, tehden monelle köyhälle väkivaltaa ja vääryyttä; mutta laillisista ja oikeista sakkorahoista tämä ei ole sanottu eikä ymmärrettävä.

6. Tuomarin pitää tarkasti tuntea laki, jonka mukaan hänen tulee tuomita, sillä laki pitää hänellä olla ohjeena.

7. Kaikki lait pitää olla sellaiset, että ne ovat yhteiseksi hyödyksi, ja sentähden, kun laki tulee vahingolliseksi, ei se enään ole laki, vaan vääryys, ja on hylättävä.

8. Hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaikki kohtuuden mukaan. Mutta missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan.

9. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.

10. Kaikkea lakia on älyllä käytettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys, ja oikeudessa pitää olla armo mukana.

11. Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella.

12. Tuomari ottakoon kaikessa laissa vaarin siitä, mikä lainsäätäjän tarkoitus oli; muutoin sitä käytetään väärin ja väännetään toisaalle kuin lainsäätäjän mieli oli.

13. Yhteisen kansan hyöty on paras laki; ja sentähden mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödylliseksi, se pidettäköön lakina, vaikka säädetyn lain sanat näyttäisivät toisin käskevän.

14. Maantapa, kun se ei ole kohtuuton, pidettäköön lakina, jonka mukaan on tuomittava.

15. Paha tapa älköön ketään auttako, se on: ei kukaan voi asiaansa sillä auttaa, että sanoo monta olevan, jotka tekevät samoin kuin hän on tehnyt, koska se, mitä hän tehnyt on, havaitaan olevan vastoin lakia.

16. Yleisiä sananlaskuja pidetään usein lain arvoisina, ja ne ovatkin lakia, sellaiset kuin tässä seuraavat:

17. Mitä kuningas kohtuuden mukaan tahtoo, se on lakina pidettävä, niin myös se, mihin yhteinen kansa suostuu.

18. Se tekee lakia vastaan, joka tekee lain tarkoitusta vastaan, vaikka hän näyttäisikin tekevän lain sanain mukaan: ja sellaista tapahtuu usein täällä Ruotsissa, jossa lakia väännetään, sakkorahoja tavottaen, huolimatta lain säätäjän mielestä; ja väkivalta ja kateus tässä paljon tekee.

19. Kaikki laki on asetettu oikeuden ja kohtuuden eikä sakkorahain tähden. Sillä sakkoraha on niille rangaistukseksi, jotka lain rikkovat; mutta laki tahtoo ennemmin olla rikkomatonna kuin rikottuna, ja soisi, ettei sakkorahaa ollenkaan tarvittaisi.

20. Missä säädettyä lakia ei ole, siinä on kohtuullista maantapaa lakina pidettävä ja sen mukaan tuomittava.

21. Yhtäläiset rikokset vaativat yhtäläisen rangaistuksen, ja sentähden ei ole katsottava sitä, onko joku rikas vai köyhä, vaan toinen on rangaistava niinkuin toinenkin, kun rikokset ovat yhtäläiset.

22. Tuomarin pitää sävyisästi puhutella niitä, jotka tulevat Oikeuden eteen; muutoin luullaan, ettei hän tuomitse oikein, ja sellaisen luulon saapi se, jota pahoin puhutellaan. Sillä tuomarin eteen ei tulla toruttavaksi tahi pahoin puhuteltavaksi, vaan oikeutta etsimään. Mutta jos niin on, että jompaakumpaa riitapuolta tarvitsee sanoilla nuhdella, niin se tehtäköön, kun asia on tutkittu ja tuomio julistettu, mutta ei ennen.

23. Tuomari älköön Oikeudessa istuessansa kumpaankaan riitapuoleen vihastuko, sillä viha estää häntä harkitsemasta, mikä asiassa on oikeus.

24. Tuomari älköön olko pikainen tuomitsemaan, ennenkuin on asian tarkoin miettinyt; sillä pikainen tuomio on harvoin hyvä ja oikea.

25. Tuomarille ei mikään ole niin suuresti tarpeellinen kuin äly, niin että hän tietää milloin hänen on oltava lain puolesta ankara, milloin lempeä, sillä kaikki rangaistus pitää olla parannukseksi, ja rangaistus pitää, jos mahdollista, olla sellainen, ettei se estä rangaistua parantamasta itseänsä, niinkuin käy niille, jotka ovat varastaneet: heidät asetetaan kaakin juureen, korvat leikataan pois ja heidät karkoitetaan kylästä. Jos sellaiset ihmiset pakenevat pois vieraille maille, missä ei kukaan heitä tunne, ja sitten tahtovat parantaa itsensä ja elää siivosti, niin heitä ei koskaan uskota, ja se rangaistus on rangaistulle esteenä, ja hän tulee siitä epätoivoon ja entistä pahemmaksi; ja sentähden olisi ollut parempi, jos hän heti olisi henkensä menettänyt. Samoin käypi myös porttojen, jotka kaakin juureen asetetaan ja karkoitetaan kylästä, että kun he ennen ovat huoruutta harjoittaneet yhden tahi kahden kanssa, niin he sitten tulevat joka miehen huoraksi; eikä se ole parannukseksi, vaan sellaisilla rangaistuksilla annetaan heille aihetta tulla entistään pahemmiksi. Sentähden tulee tuomarin sellaisissa asioissa menetellä älykkäästi, ettei pahaa tehtäisi kahta pahemmaksi; mutta laki vaatii aina parannusta ja parannukseksi sitä on käytettävä.

26. Tuomari älköön olko pikainen tuomitsemaan, niin että jonkun kunnia ja hyvä maine tulee loukatuksi; ja sentähden ne tekevät sangen pahoin, vieläpä suuren vääryydenkin, jotka saattavat jonkun kunniallisen ja hyvämaineisen miehen tahi naisen julkiseen huutoon ja pahaan maineeseen, ja pakottavat hänet laillisella valallansa puhdistautumaan, saadakseen siten sakkorahaa, vaikka heillä ei ole mitään syytä häntä näin soimata. Sellaiset tuomarit tekevät vastoin virkaansa ja tehtäväänsä. Sillä tuomarin virka on sellainen, että hänen aina pitää olla alttiimpi auttamaan kuin sortamaan, suojella toisen kunniaa ja hyvää mainetta, eikä turmella sitä, ellei asia ole perusteilla ja todistuksilla niin julkiseksi tullut, ettei mikään suojeleminen voi auttaa. Ja sentähden se on kirottu asia, jonka Jumala on kovasti rankaiseva, kun niin etsitään sakkorahaa, että kunniallisen miehen hyvä maine, arvo ja kunnia siten tulevat turmelluiksi. Ja sellaista ei hyväksy Ruotsin laki, joka ei salli, että ollaan pikaisia uskomaan sitä, mikä koskee toisen kunniaa ja arvoa tahi henkeä, ellei siihen ole kuuden miehen todistusta. Josta selvästi havaitaan, ettei laki tahdo uskottavaksi jokaista tyhjää huhua, joka nostetaan; sentähden se siihen niin monta todistajaa määrää.

27. Se on julkinen vääryys ja voipi paljon pahaa vaikuttaa, kun tuomari tyhjän puheen ja huhun tähden saattaa tahi pakottaa jonkun valallansa puhdistautumaan, ellei siihen ole muuta aihetta; sillä vihamies saattaa pian, kateudesta ja ilkeydestä, panna toisesta pahan huhun liikkeelle. Ilmeisesti ja silminnähtävästi myöskin havaitaan, kuinka usein moni väärä huhu tulee liikkeelle ja leviää lavealle. Jos ne heti valalle vaadittaisiin, joista sellainen huhu nostetaan, niin tehtäisiin heille suuri vääryys; ennemmin olisi huhun nostajaa syytettävä ja vaadittava sitä todeksi näyttämään.

28. Tuomarin ei pidä helposti eikä ilman pakkoa laskea ketään puhdistusvalalle, vaan koettakoon muilla neuvoin sovittaa riidassa olevat. Sillä on peljättävä, että missä usein vannotaan, siellä vääriäkin valoja usein tehdään, jota tuomarin tulee estää, varsinkin täällä Ruotsissa, jossa ollaan sangen taipuvaisia vannomaan.

29. Jos kantajalla ei ole kanteeseensa mitään perusteita tahi todistuksia eikä aiheitakaan, niin on vastaajan kieltäminen yhtä hyvä kuin kantajan kantaminen, ja valalle älköön vaadittako. Mutta jos kantajalla on jokin peruste, todistus tahi aihe taikka yksi todistaja puolellansa, niin on hänen kanteellansa suurempi voima kuin vastaajan kieltämisellä, ja silloin hän saapi hänet valalle. Ellei niin ole, tehdään vastaajalle vääryyttä, jos hänet valalle velvoitetaan; sillä hänen ei ole pakko heti valallansa puhdistautua, kun häntä jostakin syytetään tahi soimataan, ellei kantajalla ole puolellansa puolta todistusta, jolloin hän saapi hänet valalle. Mutta jos kantajalla on täysi todistus ja peruste siihen, josta hän vastaajaa syyttää, niin vastaaja ei joudu valalle; sillä vastoin selviä perusteita ja todistuksia älköön ketään valalle laskettako, vaan tuomittakoon asiaan syypääksi. Mutta siitä, mistä häntä puolilla todistuksilla syytetään, hän saapi valallansa puhdistautua.

30. Jos kantajalla ei ole kanteeseensa muuta perustetta kuin se, että hän tahtoo valallansa vahvistaa olevansa oikeassa, niin sellaisella valalla hän ei saa vastaajaa valalle; sillä valaa älköön tehtäkö vastoin toisten valaa; eikä vala (koska se tässä on puheena) saa olla kantajan puolella, vaan vastaajan. Valalla saapi vastata, mutta ei kantaa; älköönkä kukaan vannoko itsellensä rahaa.

31. Jos jotakuta syytetään jostakin valtiorikoksesta tahi muusta törkeästä rikoksesta, joka koskee henkeä tahi kunniaa ja arvoa, ja sellaista todistusta ei ole, että hänet voidaan syypääksi tuomita, eikä hän itse voi valallaan puhdistautua, niin lakikirja määrää asetettavaksi kaksitoistamiehisen lautakunnan; jos he hänet vapauttavat, olkoon hän vapaa, jos tuomitsevat syypääksi, olkoon syypää. Mutta välistä on asia niin epäselvä, että lautakunta sanoo, ettei se saata vapauttaa eikä syypääksi tuomita, ja asia ei siis tule entistä edemmäksi. Vaan se ei ole oikein sanottu, sillä jos he eivät saata häntä syypääksi tuomita, niin on hän kyllä vapaaksi sanottu ja irti päästettävä, koska se, jota ei voida syypääksi tuomita, on oleva vapaa. Ja mikä oikeus se olisi, jos kidutettaisiin ja vaivattaisiin sitä, jota vastaan ei voida mitään todeksi näyttää. Aina oltakoon myöskin taipuvaisemmat auttamaan kuin sortamaan. Kaikessa oikeudenkäymisessä on siis yleisenä ohjeena pidettävä, että jos asiat ovat niin hämärät, että totuutta ei voida saada ilmi, niin on syytetty päästettävä irti, vaikka hän olisikin rikkonut; sillä on parempi päästää syyllinen irti kuin syytöntä kiduttaa ja vaivata. Tuomari älköön vaivatko ketään, ellei hänellä ole julkisia perusteita ja todistuksia puolellansa; jos hän toisin tekee, niin se on väkivaltaa ja vääryyttä; ja siitä hänelle ei hyvä tule.

32. Koska meidän kansa täällä Ruotsin valtakunnassa on sangen taipuvainen valaa tekemään, niin olisi kohtuullista, että tuomari kysyisi valamiehiltä, mihin syihin he valansa perustavat ja ovatko he itse olleet läsnä ja tietävätkö hänet syyttömäksi, vai onko heillä muita aiheita, jotka he voivat valallansa vahvistaa; ja tuomari älköön suinkaan olko pikainen sallimaan jonkun tulla esiin vannomaan, ellei ensin ole tutkinut hänen olevan sellaisen, että hänet on valalle laskettava.

33. Jos vastaajalla on kelvollisia todisteita tahi todistajia puolellansa, joilla hän voi kumota syyttäjän kanteen, niin on väärin lisäksi vaatia häntä puhdistusvalalle; sillä hänen pitää saada todistajat ja todisteet hyväksensä, jos ne ovat kelvolliset ja tuomari voi ne hyväksyä. Mutta jos perusteet eivät riitä, vaaditaan hänet valalle. Joka ei voi itseänsä puolustaa perusteilla ja todistajilla, puolustakoon itsensä laillisella valalla.

34. Jotka puhdistusvalan toisen puolesta tekevät, heidän tapansa on vannoa tällä tahi muulla samanlaatuisella tavalla: niin totta Jumala minua auttakoon, kuin hänen valansa on oikea, eikä väärä. Sellainen vala on vaarallinen, ellei paremmin tunneta asiaa; ja peljättävä on, että monta väärää valaa tehdään, joilla Jumalaa suuresti vihoitetaan, jota tuomarin pitää estää. Sentähden pitäisi valantekijäin vannoa tällä tahi muulla samanlaatuisella tavalla: niin totta Jumala minua auttakoon, kuin minä, niiden syiden ja aiheiden perusteella, jotka minä tässä asiassa tiedän, ja sen perustelun nojalla, jota minä tämän ihmisen kanssa olen pitänyt, uskon hänen valansa oikeaksi, enkä vääräksi. Ja niin saattaisivat valantekijät vannoa oikein eikä väärin, vaikka syytetty itse olisikin väärin vannonut; ja niin on parempi, että Jumalan viha tulee siten vähemmäksi, että yksi on väärin vannonut, kuin että moni vannoisi väärin. Koska siis kuusi tahi kaksitoista enemmän tahi vähemmän rehellistä ja luotettavaa miestä on vannonut uskovansa syytetyn olevan syyttömän, niin tuomitkoon tuomari sellaisen rehellisten miesten uskon nojalla hänet vapaaksi, joten tuomio perustuu sen omaan valaan, joka puhdistusvalan tekee, ja niiden uskoon, jotka hänen kanssansa vannovat, ja siinä olkoon tuomarille täysi syy ja perustus tuomita hänet vapaaksi. Ja jos tällaisessa tilassa tehdään väärä vala, niin ei kukaan tule valapatoksi, vaan ainoastaan se, joka oli rikokseen syypää, ellei voida todeksi näyttää, että joku hänen valakumppaneistansa tiesi hänet syypääksi, jolloin hänkin (jos niin on) on valapatto ja rangaistava.

35. Jokaisella tuomiolla pitää olla selvät perusteet ja todistukset tukena, sillä tuomari älköön mitään tuomitko muutoin kuin perusteiden ja todistusten mukaan. Jos kantaja ei voi mitään todeksi näyttää, niin on vastaaja vapaa; sillä kantajalla pitää olla kanteeseensa perusteita ja todistuksia.
Tekoja ei pidä aina tuomita niinkuin ne tehdyt ja tapahtuneet ovat, vaan on katsottava, missä aikomuksessa ja mielessä ne on tehty. Tekoa tuomitessa on tekijän aikomusta katsottava, onko se tehty vakain tuumin, vai ei. Ja sentähden ei aina voida sitä varkauteen syypääksi tuomita, joka toiselta jotakin salaa ottaa, sillä saattaa tapahtua, että hän on ottanut epähuomiosta ja luullut omakseen sitä, mikä ei hänen omaansa ollutkaan, tai muuta sellaista; taikka että joku varastaa ilkivaltaisuuden ja toinen oikean köyhyyden tähden. Ei ketään saada varkauteen syypääksi, ellei hän tieten taiten ole salaa toiselta ottanut hänen omaansa. Niin on kaikissa muissakin asioissa, että on enemmän katsottava aikomusta ja mieltä kuin itse tekoa.
36. Koska täällä Ruotsin valtakunnassa usein tapahtuu, että kahden riidellessä ja toruessa toinen sanoo toista varkaaksi tahi muuksi sellaiseksi, ja siksi että se, jota siksi sanotaan, haastattaa soimaajan käräjiin tahi Oikeuteen, sanoen soimaajan väittäneen hänen varastaneen tahi tehneen muuta sellaista ja tahtovan häntä siten vahinkoon, että hän joko kärsisi saman rangaistuksen tahi menettäisi kunniansa, niin pitää tuomarin menetellä taitavasti ja tehdä erotus soimaussanan ja täyden herjauksen välillä; on aivan toista, kun vihoissaan ja pikaisuudessa sanoo jotakuta varkaaksi tai muuksi sellaiseksi, ja toista, kun pahansuonnista vakain tuumin koettaa laissa häntä siihen syypääksi todistaa. Koska rikos ei ole yhtäläinen, niin älköön rangaistuskaan olko yhtäläinen. Tuomarin on myös tarkoin tutkittava, onko se herjaussanaksi katsottava vai ei, niinkuin siitä lakikirjassa puhutaan.

37. Tuomari älköön salliko mitään sopimattomia todistuksia, sillä niissä tehdään usein väärät valat, ja tutkikoon, ovatko ne puolustavia todistajia vai vihamiehiä, taikka onko heillä sellaisia todistuksia tahi perusteita, kuin olla pitää, taikka ovatko he valapattoja tahi kunniansa menettäneitä, taikka onko todistaja niin tunnettu, että joku tietää hänen uskottavaksi, vai eikö; jos sellaisia vikoja on, ei todistusta katsota kelvolliseksi. Älköön myös kukaan todistako omassa asiassansa, ellei hän todista itseänsä vastaan, sillä silloin se on tunnustettu asia.

38. Älköön ketään tuomittako sellaisen tunnustuksen nojalla, jonka hän on kidutettu ja kiusattu tekemään, sillä sellaiset tunnustukset ovat tavallisesti väärät, ja usein tapahtuu, että moni kidutuksen tähden, jota kärsii, tunnustaa sen, mikä ei koskaan ole totta ollut eikä tapahtunut; ellei niin ole, että sellaisesta tunnustuksesta havaitaan ne perusteet, joiden mukaan kyllä sopii tuomita. Ja siihen tarvitaan suuri taito, miten sellaista kiduttamista ja vaivaamista on käytettävä, ettei tuiki syytöntä kidutettaisi ja vaivattaisi; ja on ilmeistä väkivaltaa, kun piinapenkeillä ja muilla sellaisilla kidutusneuvoilla kiusataan, ja parempi olisi jättää ne pois, koska niillä niin usein vääryyttä tehdään. Sitä ei siis saa tapahtua, paitsi valtiorikoksissa ja tappoasioissa; ja sentähden useat voudit tekevät väärin, kun niin taitamattomasti pakottavat niitä tunnustamaan, jotka he ovat kiinniottaneet, ja heti saman tunnustuksen jälkeen, olipa se oikea tahi väärä, toimittavat heidät rangaistaviksi sen mukaan joko ruumiin tahi rahan puolesta, sanoen heidän tunnustaneen tekonsa, vaikka he sittemmin kidutuksesta päästyänsä sen kieltävät. Kun sellaista tapahtuu, niin se tapahtuu enimmiten rahan tähden ja on ilmeistä väkivaltaa ja vääryyttä, jota herrain ei pitäisi sallia.

39. Monella on myös se käsitys, että kun hänen tuomionsa kumotaan, se loukkaa hänen kunniaansa, ja siitä johtuu usein, että moni, puolustaen tuomiotansa, sanoo tahtovansa puolustaa kunniaansa; mutta sellainen puhe tulee ymmärtämättömyydestä. Kun tuomari tuomitsee parhaan ymmärryksensä ja hänelle esiintuotujen perusteiden mukaan, niin hän on syytön. Jos asia sitten tulee ymmärtäväisemmän tuomittavaksi ja parempia todisteita tuodaan esiin ja jos sitten toisin tuomitaan, niin hän sen kyllä voinee kärsiä, eikä se ole hänelle häpeäksi. Mutta jos hänen havaitaan lahjain ja antimien, puolenpidon tahi ystävyyden tähden julistaneen väärän tuomion, niin vähän on hänen kunniansa siitä hyötynyt. Jos jokin epäiltävä asia tulee esiin, josta ei kaupunki- eikä maalaissa ole mitään kirjoitettu, eikä myöskään maantapaa ole, jonka mukaan sopisi tuomita, niin etsittäköön taitavain miesten neuvoja, ja tuomittakoon parhaan ymmärryksen ja omantunnon mukaan, jotta asia tulisi ratkaistuksi, sillä tuomarinvirka on asetettu riitojen ratkaisemista varten.

40. Jos asia on hämärä, niin pitää olla taipuvampi auttamaan syytettyä kuin syyttäjää; vaaran kärsijä saakoon hyödyn, ja hyödyn saaja kärsiköön vaaran.

41. Kaikissa asioissa pitää tuomarin ensin tietää, mikä nimi asialle on annettava, onko se rauhavalanrikos, varkaus, tahallinen tahi tapaturmainen haavoitus tahi miksi muuksi sitä katsottaneen, mikä tehty on, ja sitten tuomittakoon sen mukaan kuin asia on tapahtunut.

42. Joka ei pysy laintekijän ajatuksessa, hän vääntää lakia, ja se on vastoin neuvonantajain valaa, jossa luvataan olla lakia väärentelemättä. Ei kukaan voi antaa toiselle suurempaa oikeutta, kuin hänellä itsellänsä on; ja siis ei lapsi voi periä suurempaa oikeutta kuin vanhemmilla oli, eikä kukaan saata antaa toiselle suurempaa valtuutta kuin hänellä itsellänsä on.

43. Ja tämä olkoon nyt sanottu tuomareille vähäiseksi ohjaukseksi, ja myönnettäneen kyllä todeksi, että kun näitä ohjeita noudatetaan, niinkuin oikeutta myöten on tehtävä, niin sakkorahat vähenevät ja Jumalan viha myös vähenee, ja oikeus ja kohtuus yhteisessä kansassa enenee, ja se onkin tärkeämpi.